tiistai 10. heinäkuuta 2012

baka, bakar

Maailma on pullollaan leivontakirjoja. Herkullisia, kauniita, visuaalisesti täydellisiä! Puhumattakaan telkkarin leivontaohjelmista. Ohjelmat ovat parhaimmillaan nautittaviksi iltaisin lasten nukkuessa.

Itselläni on muutama suosikkikirja, joihin palaan lähestulkoon aina, kun leipomisvimma yllättää. Yksi kotimainen ja yksi ruotsalainen. Miksihän leipominenkin on kesällä hauskinta? Pakastimen täyttäminen pullalla kauniiden kesäpäivien varalle on jollain tavalla rauhoittavaa.

Joten, tuumasta toimeen ja esiliinat ylle koko toimintajoukolle. Lapsethan ovat parasta leipomisseuraa - alkuun hyvin innokkaita, kohta jo väsähtäneitä ja istumassa pöydän äärellä, odottamassa suupalaa.


Valitsimme tehtäväksi biscotteja, pullataikinapohjaisen puolukka-omenapiirakan ja sokeriksi pohjalle, vähän liiankin hyviä, kolasnittareita.






Pullataikinapohjainen marjapiirakka on hykerryttävän hyvää, ja kevyempääkin kuin murotaikinainen. Se on parhaimmillaan juuri uunista tulleena mutta pakastin säilyttää sen kyllä tarjoilukelpoisena. Ajattelin tarjota sen kanssa vaniljakastiketta. Tai hei, kinuskikastike!


Biscotti di prato sen sijaan maistuu vin santo- lasillisen kanssa. Tai tumman kahvin kaverina. Tai ehkä ihan vain purkista suoraan suuhun.

Korpussa maistuvat paahdetut mantelit ja pinjansiemenet, hitunen appelsiininkuorta. Makeaa!






Kolasnittareista  sen verran, että on turha luulla että niitä voi vain maistaa, ottaa vain yhden...
Pistä itsesi testiin ja kokeile. Huomaat syöväsi koko purkin kerrallaan, usko pois.
Ohje löytyy Leila Lindholmin kirjoista, ehkä netistäkin.

 




Kansi jo auki?



Pullataikinapohja paisuu usein ylitse. Leikkaa reunatkin pakkaseen odottamaan kylmää ja tylsää sadepäivää. Silloin takuulla maistuvat köyhät ritarit! Älä unohda kermavaahtoa ja hilloa.

Valmiit herkut.








Ja lopuksi, kun kaipaisit apureita kipeimmin, ovat he kadonneet keksipurkin kera sohvan syövereihin.



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tatskatytöt leipomassa :D