lauantai 29. joulukuuta 2012

Raahe on kaunis

Siitäkin huolimatta, että kiroan aika rumasti, kun lämmin vesi loppuu ja kulutan monet monituiset villasukat talvessa, minussa asuu vanhan talon sielu. Tai minussa asuu vanhan talon asujan sielu... Tykkään siis vanhoista taloista ja niiden tunnelmasta, eletystä elämästä ja kuluneesta pinnasta. Ensi kerran rakastuin vanhaan taloon 16 vuotta sitten, kun astuin ensimmäistä kertaa mieheni kotitaloon.

En voisi kuvitella asuvani uudessa, edes mittojen mukaan rakennetussa talossa. Mieheni voisi olla eri mieltä... Myönnän, uudet talot ovat ylväitä, takaavat usein elämään erilaisen mukavuuden ja luksuksen. Ystävien luona vieraillessa ylistän heidän kotien valoisuutta verrattuna rintamamiestalon hämyisyyteen. Taivastelen lämpöä verrattuna tunteeseen, joka iskee talviaamuina, kun yläkerran pehmeydestä astelee alakerran pakkaseen. Ihailen myös suoria kattolistoja verrattuna faktaan, ettei meillä ole mikään suorassa. Liekö koskaan ollutkaan.

Joka tapauksessa, minä olen vanha talo. Olen löytänyt sen itsestäni viimeisten seitsemän vuoden aikana. Tunnistan sen kyllä, se tuntuu ajoittain jäisessä vedessä kylpiessäni, putkien räjähtämistä pelätessäni ja kesällä hellettä paossa kellarissa nukkuessani.  Minä olen kotini kanssa yhtä. 
Tällaisen ylistyskirjoituksen jälkeen pitäisi tietysti olla kuvia meidän huushollista. Kuvissa ei kuitenkaan ole tällä kertaa meidän koti, se joskus toisella kertaa. Taannoinen visiitti Raaheen sai taas ihastumaan vanhan kaupungin tunnelmaan. Pienet, vanhat yksityiskohdat porteissa, ikkunoissa ja ovissa ovat suloisia.








Takuulla näidenkin huurteisten ikkunoiden ja komeiden porttien takana talvisin palellaan ja pohditaan asumisen mielekkyyttä!

Hyvin sekalainen kokoelma kuvia. Monta kaunista jäi vielä katsomatta. Lisää toisella kertaa. Nyt lauantai-illan viettoon. Tuokoon se hyvän elokuvan, sushia tarjottimellisen ja lopulta levolliset unet!

Ei kommentteja: