sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

kaunis blogi- tunnustus



Kaunis%20blogi%20-%20tunnustusKIKI%20%28

   Irma suuren veden takaa lähetti minulle tällaisen tunnustuksen.  Kaunis kiitos!
Tunnustuksen säännöt ovat:
Minun pitää kertoa itsestäni kahdeksan paljastavaa asiaa ja jakaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle blogin pitäjälle.  Heidän tulee kopioida kuvasymboli.

Minun tunnustukseni:

1.  Haluaisin oppia tunnistamaan suuret säveltäjät, tuntemaan klassisen musiikin merkkipaalut.
2. Olen ujo ja vähän arka.
3. Haluaisin olla valokuvaaja. Tehdä sitä työkseni joskus. Taiteilija.
4. Pelkään perheeni puolesta päivittäin.
5. Tykkään Rocky IV elokuvasta.
6. Muuttaisin ennemmin Rovaniemelle  kuin Helsinkiin. Anteeksi sisko, vaikka sinä olet siellä, en itse kykenisi. No, sinä tiedät  <3
7.  Sieluni lepää ja mieli on rauhallinen Frank Sinatraa kuunnellessani.
8. Kukaan ei tunne minua kuten mieheni. Hän väittää tuntevansa paremmin kuin minä itse.


Laitan tunnustuksen eteenpäin elämäniloiselle Niinalle Oi etsas!- blogiin, rauhoittavimmalle ihmiselle kenet tiedän eli Terhille ja lihapullille, Siinalle Ihminen välissä- blogiin,  Anna W:lle ja omenatarhan aamulle. Kirjatoukka ja Herra Kamera  ilahduttavat aina, joten heille siis myös. Aniiri
on uusin tuttavuus, pidän hänen kuvistaan tosi paljon.  Luen aika paljon blogeja, varsinkin valokuvaukseen liittyviä, mutta suurin osa ovat ulkomaalaisia enkä usko, että saan heitä vastaamaan haasteeseen. Ellen käännä tätä englanniksi ja ruotsiksi. Joten, nämä mainitut kotimaiset olkoon minun haastamani.





4 kommenttia:

kaari3 kirjoitti...

Ujo ja arka? Enpä olisi uskonut :)Eilen sattumoisin avasin radion ja kun en tykännyt sen ohjelmasta kiersin umpimähkään ja sieltä aukesi kanava, mikä soitti Sinatraa KOKO päivän. Joten ymmärrän. Suhteesi on todella hyvällä pohjalla, jos miehesi tietää kaiken. Omani on tunnistanut kaikki raskauteni ennen minua.Kiitos vastauksistasi. Samalla löydän kauttasi uusia blogeja, mainitsemasi on minulle tuntemattomia. Suloista sunnuntaita!

Johanna kirjoitti...

Juu-u, siltä ainakin välillä tuntuu :) OI, koko päivä Sinatraa! Olisipa useammin hetkiä, jolloin voisi asettua tähän mielenrauhan tilaan ihan itsekseen... Kiitos sinulle, blogisi on ilo!

Kirjatoukka kirjoitti...

Ooo, olemme tosi otettuja, KIITOS tunnustuksesta! T: Kirjis & Kamera

Johanna kirjoitti...

Olkaa te hyvät vaan :) Teidänkin blogi jakaa iloa ja onnea.