Tänään alkoi poikkeustila meilläkin ja lapset jäävät kotiin huomisesta alkaen. Jo nyt on ilmassa monenlaista tunnetta. Äkäilyä, epävarmuutta ja varsinkin sitä äkäilyä. Pienempi lapsi vaatii, että kotona opetus järjestetään kuten koulussa, välitunteja myöten. Ymmärrän kyllä häntä, muutokset ovat aina ahdistavia ja mielellään säilyttäisin häntä ajatellen mahdollisimman monilta osin päivät samankaltaisina. Tämä on siitä outo tilanne, että meillä vanhemmilla ei ole kokemusta vastaavasta. Jos sormen saisi suuhun laittaa, sinne se nyt menisi. Tämä koko asia ihmetyttää. Epävarmuus, hämmennys - suuri hahmoton möykky tunnetiloja.
Oma suhteellisen vapaa työntekoni on tähän saakka tuntunut hurjan hyvältä ja toimivalta systeemiltä minulle. Nyt se vapaus kuitenkin kostautui. Kaikki sovitut tunnit, ryhmänohjaukset ja koulutukset on joko peruttu tai siirretty jonnekin tulevaisuuteen. Harmittaa tosi paljon niin monen kantin kautta, etten tässä viitsi edes niitä alkaa listata. Tietysti tässä on nyt kuukausi aikaa lukea, suunnitella uusia ryhmiä ja koulutuksia. Sosiaalista mediaa ehtii päivittää ja ottaa valokuvia. Josko tästä nyt sitten jotain hyvääkin koituisi? Tottakai, kirkuu optimisti minussa. Ehkä kaikki hyvät asiat alkavat kirkastua, kunhan ensin saa tätä asiaa hahmotettua.
Nyt ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin katsoa kuinka käy. Tietysti kaikki toivovat pelkkää hyvää kaikille, turvaa riskiryhmille ja muille mahdollisesti sairastuneille pikaista paranemista. Kirjallisuusterapiaan ja mielenterveystyöhön tämän oudon ajan vaikutus on jo jollakin tapaa kuviteltavissa. Ihmisten ahdistus ja pelko voivat purkautua monin tavoin. Oman alani ammattilaisena ja asiantuntijana pidän huolen, että olen käytettävissä apuani tarvitseville. Omaa hyvinvointiani pidän yllä kirjoittamalla, lukemalla ja viettämällä aikaa perheeni kanssa. Vastaan toki minulle tulleisiin sähköposteihin ja muihin pyyntöihin. Apua saa pyytää. Hyvä tästä vielä taas tulee.
Täytyy varmaan alkaa miettiä huomisia kotiopetettavia. Kellot soimaan ja aamunaloitus virkeästi kahdeksan aikaan? Onneksi meillä on musiikkiluokkalainen ja toinenkin lapsi käy soittotunneilla. Voidaan pitää musiikkia heti aamusta. Lempeä aloitus.
Onhan kaikki muuten muistanut laittaa viime viikkojen sanomalehtiä talteen tulevia sukupolvia varten? Niistä riittää kolmenkymmenen vuoden päästä ihmettelemistä. Uutisissa siis, toivottavasti sanomalehti on silloin vielä tuttu.
Hyvä tästä vielä taas tulee.
Kommentit