Mistä voisi ammentaa iloa, kun päivät lyhenevät ja useampi päivä viikosta on tasaisen harmaa?
Tuollaisenkin kysymyksen voi kirjoittaa itselleen vihkoon. Vastausta siihen on huomattavasti helpompi etsiä, kun kysymyksen näkee konkreettisena edessään. Muutaman mieltä lämmittävän asian listaaminen on terveellistä meille kaikille, ja uskoisin, että jokainen löytää jonkun asian kirjoitettavaksi. Kysymyksen äärelle voi palata joka kerta, kun oivaltaa jonkin uuden pilkahduksen. Jätä siis sivulle tilaa kysymyksen jälkeen.
Tämänkin kysymyksen pohtiminen lisää itsetuntemusta, joka on kirjallisuusterapeuttisen toiminnan yksi tärkeä tavoite. Helpointa on aloittaa yksinkertaisesta tehtävästä. Vuodenajan vaihtuminen onkin sellainen mutta samalla se on myös luonnollinen pohdinnan aihe. Luonnosta syntyy helpolla monenlaisia ajatuksia. Mielikuvina tasainen harmaus ja lyhenevä päivä voivat toisaalta sytyttää myös synkempiäkin ajatuksia liekkiin, joten varovaisuutta kannattaa noudattaa ja keskittyä niiden ilonaiheiden etsimiseen. Ei kuitenkaan ole tarkoituksellista listata väkisellä mitään erityisen iloista, vaan ilonaihe voi olla sekin, ettei keksi surunaihettakaan. Jos syksy tuntuu välttämättömältä pahalta, valoa voi tuoda ajatus, että tämäkin vuodenaika on pian ohitse ja käännytään talven kautta kevääseen. Vääriä vastauksia ei ole, rohkeasti kirjoittamaan vaikka samantien.
Minä listasin kaksi asiaa, jotka tuntuvat juuri nyt hyviltä:
Luonnon rytmiin kuuluminen. Syksyinen uneliaisuus. Samoin kuin jotkin eläimet käyvät talviunille, minä muutun uneliaaksi. Kun lapset olivat pieniä, me melkein nukuimmekin talviunta. Paljas piha näyttää myös odottavan jo pakkasta ja lunta. Tuntuu mukavalta olla osa levolle valmistautuvaa luontoa. Jollakin ihmeellisellä tavalla on helpompi olla itselle armollinen.
Kynttilät, tietysti. Valoa pimeyteen!
Kommentit